Ostin viime kesänä Ikean alelaarista lampunvarjostimen tarkoituksena tuunata siitä  ”jotain kivaa”.

Varjostin ja sen tuunaaminen unohtui pitkäksi aikaa, kunnes muutama päivä sitten kaipasin jotain pientä tekemistä. Kyseessä ei siis ollut alunperinkään mikään suuri projekti, mutta en ollut keksinyt varjostimelle uutta ilmettä ennen kuin nyt.

Olen pitkään ihaillut ranskalaisen Mathieu Challiéres’n suunnittelemia Petite Voliére –valaisimia, mutta hinta on vähän liikaa omalle kukkarolleni. Hetken mietittyäni keksin, että varastossa lojunut lampunvarjostin on suunnilleen samaa kokoa Petite Volieren valaisimen kanssa… .

Ihan ensimmäiseksi irroitin valaisimesta kankaan. Tämän jälkeen jälkeen leikkasin myyräverkosta hieman valaisnkehikkoa suuremman palan. Tässä vaiheessa on hyvä päättää minkä kokoisen valaisimen haluaa.  Omasta valaisimestani tuli n. 50 cm korkea. Verkkoa on helpompi käsitellä, kun se on leikattu pienempään palaan. Verkon leikkaamiseen käytin pihtejä. 

Aloitin verkon kiinnittämisen yläkehikkoon kiertämällä kalastajanlankaa verkonslmän läpi kehikon kaareen. Ensin yritn tehdä saman tempun rautalangalla, mutta hermothan siinä meni. Kalastajalanka on erittäin vahvaa ja huomattavasti miellyttävämpi käsitellä kuin rautalankaa.

wp_20160829_16_10_57_proennene

Kun sain verkon kiinnitettyä kehikoon, limitin verkkoa vähän liitoskohdasta ja kiinnitin ns. saumakohdan rautalangalla. Sama käsittely alakehikon kanssa. Tämän jälkeen valaisimen varjostin olikin valmis maalattavaksi.

wp_20160830_14_10_46_procvb

Halusin kehikosta mustan, joten helpoin tapa oli käyttää maalamiseen mustaa Spray-maalia, mitä saa mm. Clas Ohlsonilta.  Valaisimen polttimo oli niin ikään Claes Ohlsonilta.

Enää jäljellä oli lintujen kiinnittäminen, mielestäni työn hauskin osuus. Koristelinnut ostin Helsingistä  Askarrelli-nimisestä liikkeestä http://www.askarelli.fi/  Myös jotkut askarteluun erikoistuneet nettikaupat myyvät koristelintuja. Linnuissa oli jo valmiina rautalangat kiinnittämistä varten, joten kiinnittäminen sujui melko kätevästi.  Itse kiinnitin linnut vasta siinä vaiheessa, kun valaisin jo roikkui katossa.  

Voilá – uusi valaisin pääsi keittiön kattoon , minne se sopiikin varsin mainiosti.

valaisinlintu1

Tässä kuva varjostimesta ennen, hinta oli muistaakseni 5 euroa. 

wp_20160828_19_01_12_proennne1

Tuunaaminen on hauskaa,
Chili