Vieraillessani tuttavieni kesämökillä, kinnitin huomiota heidän kauniin muotoisiin pinnatuoleihinsa, joita oli viljelty ympäri mökkiä ja mökin pihapiiriä. Muutama tuoli oli vähän huonommassa kunnossa, muttta suurin osa tuoleista olivat käytännössä kuin uusia, lukuun ottamatta tuolien vanhaa kulunutta maalipintaa. Tuolit eivät kuulemma sopineet mökin sisustukseen eivätkä muutenkaan muotokieleltään miellyttäneet  heitä – Ei mennyt kuin hetki ja tuolit kannettiin autoni tavaratilaan odottamaan parempia päiviä. 

Sormia syyhytti koko viikon ja vihdoinkin pääsin aloittamaan ensimmäisen tuolin kunnostamisen. Kaikki tuolit olivat onneksi ehjiä, joten tuolin puhdistaminen ja uudelleen maalaaminen riitti. Päätin maalata tuolit mustalla kalkkimaalilla. Olen aikaisemminkin kokeillut kalkkimaalia ja todennut maalin olevan varsin riittoisaa ja helposti levitettävää. Maali myös kuivuu nopeasti, pinta on kuiva alle tunnissa.

valmis 6

Kalkkimaalia myy mm. malaetmore Helsingissä. Kyseinen yritys järjestää myös kursseja, joissa opetetaan erilaisia tekniikoita, joita voi hyödyntää sisustuksessa ja askartelussa.

Aloitin tämänkertaisen projektin kuitenkin hiomalla tuolin pinnan varovasti rikki karkealla hiomapaperilla (karkeus 180). Tätä vaihetta ei kalkkimaalia käytettäessä välttämättä tarvita, mutta halusin kuitenkin puhdistaa tuolin kunnolla, koska maalipinnasta tulee näin takuuvarmasti tasainen. (= halusin testata uutta hiomakonettani).

vamis10

Hiomisen jälkeen pyyhin tuolin kostella rievulla ja annoin kuivua.Sitten päästiinkin siihen mukavimpaan osuuteen, eli maalin levitykseen. 
Sekoitin maalin kunnolla (puutikkua käyttäen) ja maalasin ensimmäseksi tuolin jalat ja sen jälkeen selkänojan pinnat. Viimeiseksi maalasin istuinosan. Käytin pienempää sivellintä pinnojen maalaamiseen, istuinosaan käytin pyöreää sivellintä jolla oli varsin helppoa maalata istuinosan ja pinnojen välit. Annoin tuolin kuivahtaa kunnolla (pari tuntia) ja maalasin tuolin vielä kertaalleen.

Maltoin juuri ja juuri nukkua yön yli että pääsin levittämään tuolin pintaan vielä värittömän vahan. Vaha suojaa tuolin pintaa mm. rasvalta. Vaha antoi tuolin pintaan lisäksi kauniin kiillon ja  lopullisen sävyn. Kannattaa antaa maalin kuivua kunnolla ennen vahan levitystä – itse vahasin tuolin pinnan vasta vuorokausi maalamisen jälkeen. 

valmis9

Kaikki tuotteet (maali, vaha & siveltimet) ovat Annie Sloanin tuotevalikoimasta, joita saa mm. Måla & Moren liikkeestä. 

Muutama kuva tuolista käsittelyn jälkeen.

valmis4x

valmis3x

Lopuksi vielä lista välineistä, joita tarvitset tälläisen projektin totetuttamiseen.

  • Pinnatuoli (luonnollisesti)
  • Hiomakone sekä karkeaa hiomapaperia ( karkeus 180) HUOM ! Tuolin hiominen ei siis ole välttämätöntä, mikäli käytät kalkkimaalia. Kokeile maalia ensin pienelle alueelle, niin näet, miten maali tarttuu kiinni. Jotku maalit ovat niin paksuja ja kaluste maalattu niin moneen kertaan, että maalipinnan rikkominen on välttämätöntä.
  • Kalkkimaali, itse käytin Annie Sloanin Chalk Paint – kalkkimaalia, mutta kalkkimaalia löytyy myös muilta valmistajilta.
  • Käyttämäni maalin sävy oli Graphite
  • Kaksi erikokoista sivellintä, pyöreät Annie Sloanin siveltimet soveltuvat maalaukseen parhaiten.  Pyöreä sivellin on valmistettu  luonnonharjasta, joka korostaa hyvin maalin pintaa. Tuolin pinnaosat maalasin pienellä siveltimellä, pyöreällä siveltimellä tuolin istuinosan. 
  • Annie Sloan Soft Wax – tällä tuotteella viimeistelet maalatun pinnan kohteissa, jotka ovat kulutukselle alttiita (esim. pöytien pinnat, tuolit jne.).
  • Sieniä ja rättejä vahan  levittämiseen ja tasoittamiseen 

Alla vielä ennen / jälkeen kuvat – melkoinen muutos, eikö ?

valmis2xvalmis4x

Pirtsakkaa perjantaita !

Chili