Vihdoinkin on lämmin – ja vihdoinkin pääsen toteuttamaan ideoita, jotka ovat pyörineet mielessä aina silloin tällöin pitkin syksyä.

Ajattelin jakaa muutaman helpon idean, joilla voi helposti ja edullisesti luoda tunnelmaa ulkoterassille tai parvekkeelle. 

Lavasta apupöytä

Lavoja on jo pitkään käytetty sistuksessa & itselläni erilaisia lavatuunauksia löytyy lähes joka lähtöön. Lavasta voi tehdä oivan apupöydän, lavan voi maalata tai jättää lava kokonaan käsittelemättä. Itse suosittelen vähintäänkin lavan hiomista tikkujen varalta 🙂 Lavan päälle ja sisäosiin laitoin vielä vessan remontista jääneet laatat laskutasoiksi.  

 

DSC_8231

Räsymatosta tyyny 

Jostain kumman syystä meillä pyörii kasottain käyttämättömiä sisustustyynyjä (Outoa ?). Pienistä räsymatoista syntyi kädenkäänteessä keinuun uusi tyyny. Taitoin räsymaton kahtia, laitoin tyynyn maton sisään ja harsin kalastajalangalla reunat kiinni.

DSC_8234

Säkkikankaasta keinulle uusi katos

Keinun katos oli vuosien saatossa saanut aika tavalla siipeensä. Ostin sopivan kokoisen palan säkkikangasta ja leikkasin kankaan samaan muotoon keinun katoksen kanssa, tai ainakin vähän sinnepäin. Tämän jälkeen laitoin kankaan katokseen niiteillä kiinni. Lopuksi kiepautin vielä köyttä keinun ”käsinojiin”, uusi ilme on valmis.

DSC_8250 copy

Tekstiilit luovat tunnelmaa

Ostin Ikeasta muutaman (lue = monta) paketillista Lill-verhoja. Hintakaan ei päätä huimaa, paketissa on 2 kappaletta verhoja
– hinta 3,50 € /paketti.  Verhoja voi laittaa sen mukaan, miten paljon haluaa näkymiä peittää. 

Vanhat istuintyynyt saavat toimittaa tänä kesänä selkänojien virkaa ja riippukeinu suorastaan kutsuu istumaan ja rentoutumaan.
Hauskoja riippumattoja myy mm. riippumattoshop 

DSC_8209 copy

patio1

Lisää tunnelmaa terassille voi luoda valosarjoilla, viherkasveilla, metsästä löytyneillä oksilla, lyhdyillä ja kynttilöillä. Tunnelmasta tulee intensiivisempi ja hallitumpi, kun kokoaa kasvit näyttäväksi ryhmäksi. Kannatta kokeilla myös erikorkuisten ja eri materiaaleista olevia istutusastioita ja yhdistellä niitä näyttäviksi ryhmiksi.

DSC_8136

DSC_8141

DSC_8173

Terassin sisustus on siis päässyt vauhtiin, lisää ideoita & vinkkejä on kuitenkin vielä tulossa. Ainakin lattia kaipaa uutta väriä pintaansa ja onhan tässä vielä monta kesäistä iltaa aikaa saada patio valmiiksi.

Ikeasta muuten saa ainakin näin keväisin ihanaa omena-puolukkajuomaa, joka paitsi näyttää hyvältä, maistuu hyvältä.  Kaada juoma kauniiseen astiaan, lisää marjoja & vaikka mintunlehtiä ja herkullinen juoma on valmis.

DSC_8160 copy

Aurinkoisen hehkuvaa tiistaita !